Katumusiikki Suomessa

Katusoitolla tarkoitetaan kadulla tai torilla tapahtuvaa soittoa tai laulua, jonka yhteydessä soittaja voi ottaa vastaan rahalahjoituksia kuulijoilta. Suomessa katumusiikkikulttuurin juuret ovat kansanpelimannikulttuurissa, mutta myös Suomeen saapuneet posetiivarit ovat olleet omalta osaltaan mukana luomassa katumusiikkikulttuurin historiaa. Pelimanneilla oli tapana kierrellä tuvasta tupaan ja soittaa esimerkiksi ruokapalkalla. Italialaiset kiertävät posetiivarit taas loivat Suomeen klassisen kuvan posetiivarista; posetiivari oli köyhä maankiertäjä, joka saapui markkinoille, kyliin ja kaupunkeihin kantaen mukanaan soitintaan. Mukana oli usein huomiota kiinnittämässä jokin opetettu eläin.

Harmonikka oli katusoittajien suosituin soitin 1920- ja 30-luvuilla, ja se oli suosittu myös heidän yleisönsä keskuudessa. Tästä syystä harmonikansoittajat tienasivat muihin katusoittajiin verrattuna enemmän rahaa. Katusoittajien yleisönä olivat tuolloin ns. tavalliset ihmiset, koska kaikilla ei ollut vielä radiota, eikä konserteissa käymiseen ollut varaa. Ihmiset pääsivät kuulemaan soittoa ja laulua katusoittajien esiintyessä. Sotien jälkeen lupia katusoittoon alettiin myöntää ainoastaan invalideille, jolloin se sai vähän huonomman musiikin leiman ja sitä alettiin rinnastaa kerjäämiseen.

Katusoiton uusi tuleminen

1970-luvun lopussa katusoitto nousi kuitenkin uudelleen puheenaiheeksi. Eurooppalaista kulttuuria mukaillen Helsingin vakiintunutta kaupunkielämää haluttiin elävöittää muun muassa katumusiikin avulla. Katusoitosta tuli ihmisläheisemmän kaupunkielämän uusi symboli. Toisaalta, ammattilaiset alkoivat nähdä katusoiton keinona musiikin laitostuneisuuden purkamiseen. Katusoiton nähtiin edistävän esittäjän ja kuulijan välistä vuorovaikutusta. Tällä tavoin uutta, elävää kaupunkikulttuuria voitiin rakentaa kaupunkilaisten oman aktiivisuuden pohjalta, ei ylhäältäpäin säädeltynä. Lopulta 1900-luvun lopulla katusoittajina toimivat usein paitsi musiikin harrastajat ja alan opiskelijat, myös entiset ja nykyiset puoliammattilaiset sekä ammattilaiset.

Tänä päivänä katusoittoa on siis hyvin monenlaista. On muusikoita, jotka tulevat kadulle soittamaan vain, koska haluavat soittaa. He haluavat testata ideoitaan ja nähdä yleisön reaktion. Osa taas on perinteistä katusoittajien ammattikuntaa. He soittavat kadulla saadakseen elannon.

Kadulla soitettava musiikki vaihtelee laidasta laitaan. Viihdemusiikin ohella kadulla soitetaan klassista, etnistä ja hengellistä musiikkia. Yleisön maku vaikuttaa väkisinkin kappalevalintoihin, joten musiikki on nykyään enimmäkseen populaaria ja viihdyttävää – ihan kuten vuosisadan alussakin.

Katusoittajan suhde yleisöön

Katusoittaja esiintyy kadulla tai muulla julkisella paikalla. Hän soittaa valitsemaansa soitinta, tavallisimmin vapaaehtoista maksua vastaan. Katusoittajan vieressä on useimmiten soitinkotelo tai jokin muu esine, johon ihmiset voivat pudottaa rahaa. Toiset antavat rahaa vain pitäessään musiikista, toiset tavan vuoksi.

Soittajia on nykyään katusoiton vapauduttua luvanvaraisuudesta kovin monenlaisia ja -tasoisia. Mukana on menestyneitäkin muusikoita, jotka periaatteesta tai taiteentekemisen halusta hakeutuvat suoraan kontaktiin yleisön kanssa, koska kadulla soittaessa pitää kiinnittää ihmisten huomio ja vakuuttaa heidät lyhyessä ajassa.

Kun Helsingin keskustan suosituimpia esiintymiskulmia kiertää keskivertopäivänä, ei voi olla huomaamatta, että suomalaisyhtyeet ovat vähemmistössä. Monet epäilemättä ammattimuusikoista koostuvat kokoonpanot tulevat Helsinkiin rajan takaa. Heistä usealla on selvästi klassisen musiikin koulutus. Katusoitto voi olla soittajille jopa haave, mahdollisuus päästä esiintymään tavallisille ihmisille, jotka eivät ehkä lähtisi lainkaan kuuntelemaan klassista musiikkia konserttiin. He kokevat reaktiot vilpittömiksi. Ihmiset pysähtyvät, koska heitä kiinnostaa, eivätkä siksi, että he ovat hankkineet lipun ja heidän odotetaan tulevan konserttiin.

Katusoittaja yrittäjänä ja taiteilijana

Helsingissä katusoittajia voi löytää keskustasta ja metroasemilta. Myös muissa isoissa kaupungeissa on soittajille osoitettu paikkoja, minne jopa toivotaan katusoittajia, vaikka soittaa saa missä tahansa. Katusoittajan työpäivä saattaa olla useiden tuntien mittainen ja tulot vaihtelevat soittoajan ja -paikan, sekä myös säätilan mukaan. Helpolla raha ei tule. Vapaat työajat mahdollistavat osallistumisen itselle tärkeisiin asioihin tai muihin töihin. Työn vapaus vaatii toisaalta myös kykyä potkia itsensä liikkeelle. Vakavasti otettava katusoittaja on itsensä työllistävä yksityisyrittäjä.

Tyypillisimmin katusoittajat soittavat nykyäänkin harmonikkaa, mutta myös huilua tai kitaraa, joskus jopa pieniä, elektronisia pianoja. Toiset katusoittajat vain soittavat ja kiittävät rahasta, mutta toiset myös laulavat soittaessaan. Aihealueena saattaa olla esimerkiksi poplaulut, mutta vaihtoehtojahan on laidasta laitaan. Parhaassa tapauksessa katusoitto voi innovatiivisena taiteen muotona kehittää musiikkikulttuuria. Katusoitolta puutuvat instituutiot, rajoja määrittävät taustaorganisaatiot ja taiteelliset suunnittelijat. Se tuo taiteeseen vapautta. Katusoitto voi olla taiteen laboratorio, jossa muusikko voi lähteä kokeilemaan rajojaan

Katusoitto ja viranomaiset

Suomen poliisi ei enää nykyään rajoita katusoittoa. Lupaa ei tarvitse ostaa eikä anoa, ja kuka tahansa voi soittaa julkisella paikalla. Katumuusikon täytyy tietenkin noudattaa Suomen järjestyslakia ja lisäksi sen kaupungin järjestyssääntöjä, jossa soittaa. Käytännössä katusoittajan tulee pitää äänentoisto suhteellisen hiljaisena, jotta se ei aiheuta liikaa häiriötä. Soittoansiot ovat veronalaista tuloa, ja niistä kuuluu maksaa veroja verokortissa ilmoitetun prosentin mukaan. Vastaavasti kulunhankintamenot, esimerkiksi matka-, majoitus, ja Teostokulut voi ilmoittaa verovähennyksiin.

Katusoiton muodonmuutos

Katusoittajien historia Suomessa alkaa jo 1800-luvun alkupuolelta, eikä heitä juurikaan ole arvostettu sen enempää ammattilaisina kuin taiteilijoinakaan. Nykyään katusoittajat ovat usein koulutettuja taiteilijoita ja ammattimuusikoita. Katusoittoa on vuosikymmenien vaihdellessa rajoitettu, säädelty ja valvottu eri tavoin, ja siltä osin juuri nyt saattaakin vallita katusoiton kulta-aika. Rajoituksia on purettu, ja niin Teoston maksut kuin verotkin ovat lähinnä muusikon oman ilmoituksen varassa, ilman sen suurempaa valvontaa. Parhaimmillaan katusoitto toimii suomalaista kaupunkikulttuuria elävöittävänä tekijänä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Go Top